Kirjoitin Suomen luonnonsuojeluliiton Valkeakosken yhdistyksen lehteen Pistiäiseen 1/2024 alla luettavan artikkelin EU:n asettamista biodiversiteettivelvoitteista ja Valkeakosken metsien ikäjakauman muutoksesta. Tekstin havainnot metsiemme muutoksista ovat verrannollisia koko Etelä-Suomen tilanteeseen. Kun shokki Suomen torppausroolista EU:n ennallistamisasetuksen toteutumisen estäjänä nyt tasaantuu, on alettava miettiä, kuinka valtiomme toimijana saataisiin takaisin sivistysvaltioiden joukkoon, tieteellisen tiedon perusteella toimivaksi päättäjätahoksi.
Luonnon monimuotoisuuden heikentyminen rapauttaa talouden rakenteita, uhkaa ruokajärjestelmän toimivuutta, haurastuttaa ihmisten fyysistä ja psyykkistä terveyttä, sekä saa aikaan yhteiskunnallisia konflikteja, toteaa Ilari Sääksjärvi Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittaman BIODIFUL- hankkeen johtaja. Seuraavan artikkelin luettuasi tiedät, mitä EUn viime aikoina tapetilla olleet biodiversiteettistrategia ja ennallistamisasetus pitävät sisällään, millainen on Valkeakosken metsien ikäjakaumien viime vuosikymmenten muutos monimuotoisuuskriteereihin verrattuna, ja miten yksittäinen kuntalainen voi metsänomistajana ja ekosysteemipalveluiden kuluttajana toimia metsäympäristön monimuotoisuutta edistääkseen.
Valkeakosken Painon kylässä kasvaneena ja sen metsiä ikäni kulkeneena luontoharrastajana olen havainnoinut alueen vanhojen metsien katoamista. Vaikutelma on, että kaikki metsät, joita ei ole suojeltu, on hakattu – muutamaa parin hehtaarin metsän sirpaletta lukuun ottamatta. Mustikkaan ja sieneen on nykyjään suunnattava Kangasalan ja Pälkäneen puolelle. Painon hakkuut alkoivat pääosin 1990-luvulla. Alueen suojelualueita ovat Painon järven takainen Rehuistenvuori, jonka louhikossa koin yhden elämäni säväyttävimmistä luontokokemuksista: kohtaamisen sähisevän, polvenkorkuisen huuhkajan poikasen kanssa. Rehuistenvuori on 32.8 hehtaarilla Valkeakosken suurimpia suojeltuja metsiä, mutta sekin kartalla nykyjään vain kaistale hakkuuaukioiden keskellä. Luonnonperintösäätiö perusti viime vuonna Painonjärven lounaispuolelle Myllyniitynojan suojelualueen, jonka vanha puusto on kuitenkin pääosin hakattu 1990-luvulla. Myllyniitynojan merkitys onkin lehtoisan, koskisen pienvesistön suojelussa. Suvannon tien liito-oravahaavikko on rajoitetuksi ajaksi suojeltu metsätuki-alue, johon tekeillä olevassa rantakaavassa on merkitty tontteja. Paneutumatta tässä sen syvemmin siihen suruun, jota suurten, rakkaiden metsien katoaminen on aiheuttanut, lähdin tutkimaan, mitä tilastot Valkeakosken metsien muutoksesta kertovat. Sain tilastoiden kaiveluun ja tulkintaan ystävällistä apua ja opastusta Luonnonvarakeskuksen ja Metsäkeskuksen neljältä eri asiantuntijalta. Mutta katsotaan ensin, mitä Euroopan unioni jäsenmaittensa metsien monimuotoisuudelta edellyttää.
EUn biodiversiteettistrategia
EU-maat hyväksyivät vuonna 2020 EU:n biodiversiteettistrategian. Sen tavoitteena on pysäyttää luontokato ja kääntää luonnon monimuotoisuuden kehitys myönteiseksi vuoteen 2030 mennessä- siis kuuden vuoden sisällä.
Kolme tavoitteista liittyy luonnonsuojelualueverkostoon. Tavoitteita ovat muun muassa
– suojelupinta-alan kasvattaminen niin, että 30 prosenttia EU:n maa-alueista ja 30 prosenttia merialueista on oikeudellisen suojelun piirissä
– tiukan suojelun piirissä on vähintään 1/3 EU:n suojelualueista, mukaan lukien kaikki jäljellä olevat vanhat ja luonnontilaiset metsät
– kaikkien suojelualueiden hoidon tehostaminen
Jäsenmaat sitoutuvat mm. pysäyttämään vaarantuneiden luonto- ja lintudirektiivilajien ja luontotyyppien heikkenemisen vuoteen 2030 mennessä (siis kuuden vuoden sisällä), sekä parantamaan suojelutasoa 30 prosentilla direktiivilajeja ja -luontotyyppejä.
Toimien tarpeellisuutta kuvastaa se, että puolet pesimälinnuistamme on päätynyt Birdlife Suomi -järjestön punaiselle listalle. Tästä myöhemmin lisää.
Komissio edellyttää, että jäsenmaat antavat kaksi sitoumusta:
Ensimmäinen sitoumus koskee sitä, kuinka jäsenmaat edistävät EU:n yhteisen 30 % suojelupinta-alatavoitteen ja 10 % tiukan suojelun tavoitteen saavuttamista. Jäljellä olevien vanhojen ja luonnontilaisten metsien tiukan suojelun tavoite sisältyy tähän kokonaisuuteen.
Toinen sitoumus koskee jäsenmaiden niitä toimia, joilla ylläpidetään vaarantuneiden luonto- ja lintudirektiivilajien ja luontotyyppien suojelutaso, ja joilla 30:lla prosentilla näistä lajeista ja luontotyypeistä suojelutasoa parannetaan.
Lajien ja luontotyyppien tilan parantamisen yksityiskohdat ovat jäsenmaakohtaisia, koska lajit ja luontotyypit vaihtelevat maakohtaisesti. Kolmenkymmenen prosentin suojelupinta-alatavoite on EU:n yhteinen, samoin 10 % tiukan suojelun pinta-alatavoite. Suomen sitoumukset toimitetaan komissiolle vuoden 2024 aikana.
EUn ennallistamisasetus
EUn ennallistamisasetus on laadittu edellä kuvatun biodiversiteettistrategian tehostamiseksi, koska strategia ei ole onnistunut tavoitteittensa saavuttamisessa. Ennallistamisasetuksen sisällöstä sovittiin marraskuussa 2023, ja siitä äänestettiin Euroopan parlamentin täysistunnossa ja Euroopan unionin neuvoston täysistunnossa maaliskuussa 2024. (Suomi siis äänesti Unkarin kanssa kerran hyväksymäänsä asetusta vastaan.)
Ennallistamisasetuksen tavoitteena on parantaa luonnon tilaa laajasti eri ympäristöissä. Ennallistaminen ei siis tarkoita pelkästään suojelua, vaan myös tapoja vahvistaa luontoarvoja. Ennallistettava alue voi säilyä talouskäytössä, tai vaikka osana kaupunkiympäristöä.
Ehdotuksessa asetetaan sitovia tavoitteita ja velvoitteita luonnon tilan parantamiseksi eri elinympäristöissä. Toimenpiteiden on katettava vähintään 20 % EU:n maa- ja merialueista vuoteen 2030 mennessä, ja vuoteen 2050 mennessä kaikki ennallistamisen tarpeessa olevat ekosysteemit. Ennallistamisasetus koskisi muun muassa soita, kosteikkoja, niittyjä, vesistöjä, metsiä, maatalousympäristöjä – ja myös kaupunkeja.
Ennallistamisasetuksen tultua voimaan EU:n jäsenmaissa alkaa asetuksen kansallinen toimeenpano. Toimeenpanoa varten laaditaan kansallinen ennallistamissuunnitelma, jossa muun muassa määritellään keinot asetuksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Kansallisen ennallistamissuunnitelman on määrä valmistua kahden vuoden kuluessa asetuksen voimaan tulosta.
Ennallistamisasetus ja metsät
Ennallistamisasetuksen myötä jäsenvaltioiden tulee arvioida metsäekosysteemien tilaa indikaattorien avulla, jotka kertovat metsäekosysteemien luonnon monimuotoisuudesta. Ennallistamisasetukseen sisältyy jäsenvaltioille yksi yhteinen indikaattori (metsälinnut), ja sen lisäksi seitsemän vapaavalintaista, joista kukin jäsenmaa valitsee kuusi sen olosuhteisiin ja metsäluonnon tilan paranemisen arviointiin parhaiten soveltuvaa.
Ennallistamisasetus velvoittaa jäsenvaltiot saavuttamaan indikaattorien kehityksessä kasvavan suuntauksen ja tyydyttävän tason. Nämä tavoitteet koskevat kaikkia metsiä
Talouskäytössä olevat metsät ovat luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittäviä elinympäristöjä. Monimuotoisuus parantaa niiden kykyä selvitä ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvistä riskeistä, kuten tuholaisesiintymistä ja sään ääriolosuhteista.
Kunkin jäsenmaan on asetettava metsälintuindeksille tavoitetaso, jota kohti sillä on velvollisuus liikkua.
Asetuksessa on lueteltu seitsemän indikaattoria, joista kunkin jäsenvaltion on valittava itselleen sopivimmat kuusi. Näille indikaattoreille on asetettava tavoitetasot, joita kohti jäsenmailla on velvollisuus liikkua.
Seitsemän valinnaista indikaattoria ovat:
Kuollut pystypuu
Kuollut maapuu
Eri-ikäisrakenteisten metsien osuus
Metsien kytkeytyvyys
Hiilivarasto
Metsien osuus, joissa kotimaiset lajit ovat valtapuustona
Puulajien monimuotoisuus
Mitä tämä tarkoittaa Suomessa?
Suomessa on maa- ja sisävesialueista suojeltu 13,4 % (tilanne loppuvuonna 2023). Näistä alueista 10,7 % on tiukasti suojeltua. Tiukan suojelun alueet painottuvat Pohjois-Suomeen, mikä on Etelä-Suomen hyvin erilaiselle lajistolle ongelmallista.
Suotuisaan 20 prosentin suojelumäärään pääsemiseksi meidän on kasvatettava maa- ja sisävesialueiden suojelualueiden määrää 6.6 prosentilla vuoteen 2030 mennessä.
Ennallistamisasetuksen täytäntöönpanon katsotaan edellyttävän, että vapaaehtoisen suojelun METSO- ja Helmi-ohjelman toteuttamiseen varattuja resursseja kasvatetaan. Halukkuutta vapaaehtoiseen metsien suojeluun on Ympäristöministeriön mukaan ollut METSOssa hyvin. Ympäristöministeriön asettama monitieteinen asiantuntijaryhmä Luontopaneeli ehdottaa Metso-ohjelmaan osoitetun rahoituksen moninkertaistamista metsäympäristöjen biodiversiteetin heikkenemisen pysäyttämiseksi – yksityiset tarjoavat tällä hetkellä useille ELY-keskuksille enemmän hyviä suojelukohteita kuin niiden rahat riittävät ostaa. Nykyinen hallituksemme on valitettavasti vain leikannut suojeluun osoitettuja resursseja.
Toinen Luontopaneelin listaama keino biodiversiteettikadon pysäyttämiseksi on hakkuiden maltillistaminen kahdellakymmenellä prosentilla. Tämä tarkoittaisi noin 14 miljoonan kuutiometrin vähennystä valtakunnallisesti vuotuisiin hakkuisiin, jotka vuonna 2022 olivat 75 miljoonaa kuutiometriä; tästä energiapuuta, latvuksia, oksia ja kantoja oli 11 miljoonaa kuutiometriä. Maltillistetuilla hakkuumäärillä luonnolla ja puuvaroilla olisi aikaa palautua, ja päästäisiin lähelle kestävää metsäteollisuutta, toteaa Luontopaneelin puheenjohtaja, ekologian professori Janne Kotiaho.
Luonnonvarakeskuksen selvityksen mukaan metsien tiukan suojelun lisääminen EU:n viitoittamaan kymmeneen prosenttiin maakunnittain vähentäisi hakkuumahdollisuuksia 7–11 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Juuri uutisoidun Taloustutkimuksen kyselyn mukaan 55 prosenttia suomalaisista vähentäisi hakkuita ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi – asia, joka hyödyttäisi samalla metsien biodiversiteetin toipumista. Myös edellisen metsälain mukaisten päätehakkuiden minimiläpimittavaatimuksien palauttaminen, turvemaiden jatkuvapeitteinen metsänkasvatus sekä suojelualueiden ympäristöjen suojavyöhykkeet, joilla harjoitettaisiin esim. jatkuvapeitteistä metsänkasvatusta, kuuluvat Luontopaneelin biodiversiteetin heikkenemisen pysäyttävään keinokokonaisuuteen. “Kyllä tänne mahtuu metsäteollisuutta siinäkin tapauksessa, että metsien käsittely ja hakkuumäärät maltillistettaisiin ekologisesti kestävälle tasolle. Mutta puheita kapasiteetin lisäämisestä oudoksun” Luontopaneelin Kotiaho toteaa Metsälehden haastattelussa.
Valkeakosken metsien tila
Nyt kun Valkeakosken kunta on liittynyt Ympäristöviisaat kunnat -hankkeeseen ja kunnan kotisivuilla on mainittu sana biodiversiteetti, on hyvä hetki selvittää, mitä toimia tarvitaan, jotta kuntana pääsemme liikkeelle kohti tieteellisesti kestäväksi todettua metsien biodiversiteetin tilaa. Kiire on, sillä Birdlife Suomi -järjestön toteuttaman Linnuston tila Suomessa -tutkimuksen mukaan (2019) joka toinen Suomessa pesivä lintulaji on punaisella listalla, eivätkä myöhemmät vuosittaiset ennätyshakkuut ole asiaa ainakaan parempaan suuntaan edistäneet. Punaiselle listalle luetaan lajit, jotka on arvioinnissa todettu hävinneiksi, uhanalaisiksi, puutteellisesti tunnetuiksi tai silmälläpidettäviksi. “ Linnut ovat hyviä ympäristön tilan indikaattoreita, koska ne ovat ravintoketjun huipulla, reagoivat muutoksiin ja niiden runsauden laaja-alainen seuranta on helppoa ja kustannustehokasta” tutkimuksessa todetaan.
“Kolme keskeistä nopeasti toteutettavissa olevaa lintujen uhanalaisuutta vähentävää toimenpidettä ovat tehokas lintuvesien hoito ja kunnostus, luonto-ja ympäristötoimien vahvistaminen maatalouden tukijärjestelmissä, sekä varttunutta metsää
tarvitsevien lajien elinympäristöjen parempi huomioiminen metsätaloudessa”, tutkimus tiivistää.
Valkeakoskella esiintyy EUn luontodirektiivin liitteisiin sisältyvistä vastuulintulajeista esim. harmaapäätikka, pyy, sääksi, merikotka,mehiläishaukka, viirupöllö, sepelrastas, metso ja teeri. Metson ahdingon huomasi takavuosina omin silmin, kun Painon hakatuista metsistä ilmestyi ukkometso isäni puutarhaan pyörimään paremman paikan puutteessa. Radikaalisti lisääntyneiden hakkuiden ikoniseksi kärsijälajiksi on muodostunut häviämisen partaalla keikkuva hömötiainen. Useimmat ennen yleiset metsälintumme ovat radikaalisti vähentyneet Valkeakoskellakin. Vähemmälle huomiolle on jäänyt kymmenien kovakuoriais-, perhos- ja muiden hyönteis- ja sieni lajien harvinaistuminen ja katoaminen. Lajikato osoittaa lahopuumassaa ravinteiksi hajottavien kääpien ympärille kutoutuvien, monimutkaisten ja monilajisten eliöiden verkostojen väistyvän tasaiseen tahtiin tasaikäisiksi käsiteltyjen talousmetsien ja energiapuuvuorien tieltä.
Valkeakosken metsien ikäjakauman muuttuminen
Kuinka Valkeakosken metsien ikäjakauman ja biodiversiteetin muutokset näyttäytyvät siis tilastojen valossa? Tämän kirjoituksen tilastoaineistot ovat julkisia ja nähtävillä täällä:
https://metsainfo.luke.fi/fi/cms/metsavarat/metsavarakartat
Luonnonvarakeskuksen Monilähteisen valtakunnan metsien inventoinnin (MVMI) kunnittaisten metsävarataulukoiden mukaan vuonna 2021 Valkeakosken metsävarat (kaikki omistajaryhmät) olivat 16781 hehtaaria. Pääosa Valkeakosken metsistä on taimikoita, nuoria tai varttuneita metsiä. Vanhoja, yli satavuotiaita metsiä on vähän, ja ne ovat nopeasti vähentyneet:
Valkeakosken uudistus- eli hakkuuaukeat ovat aikavälillä 1990- 2021 lisääntyneet 166 hehtaarista 352 hehtaariin eli yli 50 prosenttia.
Vanhat, 120-140 vuotiaat metsät ovat vähentyneet 45 prosenttia; vuonna 2021 niitä oli jäljellä 226 ha.
140 vuotta vanhemmat metsät ovat vähentyneet 46 prosenttia, ja niitä oli vuonna 2021 jäljellä 87 ha.
100-120 -vuotiaat metsät on vähentyneet 517 ha eli 41 prosenttia.
Nuorempien ikäluokkien metsissä ei ole tapahtunut yhtä merkittäviä määrällisiä muutoksia.
EU:n viitoittama maakunnittainen metsien tiukan suojelun määrä on siis 10 prosenttia.
Jotta suojeltu alue täyttää sille asetetut biodiversiteettiä edesauttavat tavoitteet, on metsän oltava luontoarvoiltaan riittävän laadukasta ja monimuotoista. Tasaikäinen istutettu puupelto ei tähän kelpaa. Laatukriteerin täyttää nuorempikin runsasravinteinen lehto, mutta ne on Valkeakoskellakin suurelta osin raivattu pelloiksi ajat sitten. Ihmisen käsittelemättömiä metsiä ei Etelä-Suomessa käytännössä ole. Vuosikymmenten myötä riittävän suurelle, rauhassa kehittyvälle, ihmisen käsien kautta kulkeneelle metsäalueelle alkaa kuitenkin kehittyä sen erityislaatua ilmentävä arvokas lajisto. Suojelutoiminnassa ikä on laatua. Tähän vaikuttaa jo ikääntyvän metsän tuottaman lahopuumäärän myötä kasvava lajikirjo.
Valkeakoskella on tällä hetkellä noin 220 ha suojeltua vanhaa metsää.
Tämä on kunnan kokonaismetsäpinta-alasta 1.3 prosenttia (kaikki omistajat). Suojelualueiden ulkopuolelle jää noin 60 hehtaaria 120 vuotta vanhempaa metsää. Sen kaiken suojeleminen nostaisi suojeluprosentin noin 1.7 prosenttiin. Tämä mykistävä luku kuvaa sitä hengenhätää, jota lajitoverimme ihmistoiminnan puristuksessa kärsivät.
Johtopäätökset
Jotta Valkeakosken metsien ekologinen tila olisi kestävä, on mahdollisimman laadukkaita, tiukan suojelun suojelualueita lisättävä 1458 ha, hakkuita maltillistettava, siirryttävä enenevässä määrin peitteiseen, jatkuvaan metsien kasvattamiseen avohakkuiden ja mätästämisen sijaan, ja pidettävä huolta Metsälain 10. pykälän erityisen arvokkaiden elinympäristöjen säilymisestä lain edellyttämää hehtaarimäärää laajemmin. Tähän strategiaan on sitouduttava niin julkisyhteisöjen kuin yksityisten metsänomistajien. Ja vaikka itseämme ei ylitsepääsemättömästi metsälajien tuhoutuminen ja biodiversiteetin romahtaminen kalvaisi – koska hyödymme siitä hetkellisesti taloudellisesti ja voimme hukuttaa omantunnon vaimeat vingahdukset kulutushuumaan – isoveli EU onneksi velvoittaa meidät luontokatoon joka tapauksessa reagoimaan. Kiskotaan mietintämyssyt siis yhdessä päähän ja aletaan sopeutuminen siihen, joka joka tapauksessa on edessämme.
Millainen prosessi on metsien hakkaaminen ja miten sitä valvotaan?
Valitettavan usein metsää käsiteltäessä tapahtuu asioita, joita metsänomistaja ei haluaisi.
Metsälain 10. pykälässä määriteltyjä hakkuiden ulkopuolelle jätettäviä purojen ja muiden pienvesien varsia, ranta-aluieita ja jyrkänteiden aluksia jalopuineen hakataan toistuvasti. Laissa hakkuiden ulkopuolelle jätettäväksi määritelty erityisen arvokas elinympäristö on muutenkin liian pienirajainen, jotta niillä olisi erityisempää suojelullista merkitystä. Pienirajaisuudella on pyritty minimoimaan maanomistajalle koituvaa taloudellista rasitusta, mutta vesitetyssä suojelupykälässä on mennyt lapsi pesuveden mukana. Koska näitä valmiiksi pinta-alaltaan minimoituja arvokkaita elinympäristöjä katoaa hakkuissa toistuvasti, kysyin Metsäkeskuksen asiantuntijalta, kenellä on vastuu erityisen arvokkaiden luontotyyppien tuhoutumisesta.
Metsäkeskuksen Juha Inkilän mukaan hakkaaja tekee kaikista pieniä kotitarvehakkuita suuremmista metsänhoitotoimenpiteistä hakkuuaieilmoituksen Metsäkeskukseen viimeistään 10 vrk ennen hakkuiden aloittamista. Hakkaaja voi olla yksityinen yrittäjä, metsänomistaja itse, metsäyhtiö tai muu toimija.
Hakkuuaieilmoitus kirjautuu tietokantaan, josta hakkaajalle lähtee mahdollisista paikkatietojärjestelmään rekisteröidyistä erityisen tärkeistä luontoarvoista ja lajiesiintymistä automaattinen ilmoitus.
Vain pieni osa vuosittaisesta luokkaa sadastatuhannesta järjestelmään saapuvasta hakkuuilmoituksesta tarkistetaan henkilökunnan taholta manuaalisesti, tietokannasta tulevan signaalin perusteella. Maastoutumista tapahtuu vielä vähemmän. Koska paikkatietojärjestelmä ei sisällä läheskään kaikkia erityisen arvokkaiksi luokiteltavia elinympäristöjä ja uhanlaisten lajien esiintymiä, on hakkaajalla itsellään laillinen vastuu siitä, että pykälä 10 ja muut metsänkäsittelyn lain kohdat täyttyvät. Kysymys kuuluu, kuinka hyvin tätä suurta vastuuta kantavat metsäurakoitsijat on koulutettu ja motivoitu tunnistamaan luonnon monimuotoisuutta ylläpitävät yksityiskohdat metsissämme ja säilyttämään ne? Epäilen hutien määrän perusteella oikean vastauksen olevan: vaihtelevasti. Siksi haastan yksityistä maanomistajaa ottamaan selvää eri tahoilta metsänsä luontoarvoista. Hakkuuaikeita käsittelevä paikkatietojärjestelmä on suomalaisen luonnon monimuotoisuuden tietopankki, jonka täydentämiseen voi osallistua jokainen luontoharrastaja omalla panoksellaan, ja edesauttaa näin ympäristömme monimuotoisuuden säilymistä. Silti sekin antaa vain viitteellisen kuvan metsän yksityiskohtien moninaisuudesta, joita on maastoutumatta vaikea tietää.
Ole sinä se “joku”
Haluatko vahvistaa metsäsi monimuotoisuutta ja varjella sen erityisen arvokkaita elinympäristöjä? Näin se tapahtuu.
- Voit jättää metsäsi hakkaamatta
- Voit suojella metsäsi esim. Metso-ohjelman avulla, jolloin saat puustosta käyvän markkinahinnan, mikäli metsäsi luontoarvot ovat riittävät. ELY- keskuksen asiantuntija arvioi maastokäynnillä metsäsi ja ehdottaa siitä maksettavan hinnan. Metsä voi jäädä joko suojeltuna omistukseesi tai voit myydä sen maapohjineen valtiolle.
- Jatkuvan kasvatuksen menetelmällä voit kasvattaa metsääsi ikäjakaumaltaan erirakenteisena ja monimuotoisena. Tämä muuttaa metsästä syntyvän tulovirran muodostumista uudistus- eli avohakkuisiin verrattuna, muttei tutkimusten mukaan vähennä tulovirtaa; päin vastoin. Metsätalouden suunnittelun professori Timo Pukkala on yksi maailman viitatuimmista metsäasiantuntijoista. Hänen mukaansa metsän kasvatuksen taloudellisin ratkaisu on yläharvennus, ja tämä pätee eri kasvumalleilla Suomesta Kiinaan ja Espanjaan. Pukkala on työskennellyt asiantuntijana eri hankkeissa yli 15 eri maassa. Metsien modernilla yläharvennusmenetelmällä voit ylläpitää biodiversiteettiä, mennä lastesi ja heidän lastensa kanssa metsääsi marjaan ja sieneen, voit harjoittaa halutessasi metsässäsi kestävää metsästystä, ja hoitaa siellä terveyttäsi sen lisäksi, että tarjoat tämän mahdollisuuden yhteisösi asukkaille.
- Voit maastoutua, ja pyytää vaikka Valsulta asiantuntijan mukaasi tutkimaan hoidettavan alueen erityisen tärkeät elinympäristöt ja jättää ne hakkaamatta laajemmalta alueelta kuin mitä laki edellyttää.
- Voit liittyä paikallisen luonnonsuojeluyhdistyksesi jäseneksi, ja tulla luomaan painetta julkisyhteisöjen metsien käsittelyn saattamiseksi kestävän metsätalouden piiriin, ja toimia tämän edistämiseksi omassa yhteisössäsi.
lähteet:
https://biodiful.fi/
https://ym.fi/eu-n-biodiversiteettistrategia
https://ym.fi/ennallistamisasetus
Monilähteisen valtakunnan metsien inventoinnin (MVMI) kunnittaiset metsävarataulukot 1990- 2021, Luonnonvarakeskus
Metsälehti 01.02.2024; Luontopaneelin Kotiaho: Puunkäyttöä vähennettävä 20 prosenttia
https://kartta.paikkatietoikkuna.fi
https://tiedostot.birdlife.fi/julkaisut/linnuston-tila-suomessa-verkkoversio.pdf
Kuvat: Outi Rossin kotiarkisto kuvattujen luvalla
Puro 