Syksy on muutoksen aikaa. Toiset syksyn merkit saavat haikeiksi, toisiin iskee oravamainen säilömisen ja hamstraamisen vimma; joihinkin molemmat. Mitä tarjottavaa syksyisillä metsillä ja vainioilla on sienten ja marjojen lisäsi niille, jotka kaipaavat kaappeihinsa ilmaisia, terveyttä ylläpitäviä ihanuuksia?
PÄHKINÄT
Suomessakin on herätty viime vuosina tutkimaan kotimaisen pähkinätuotannon mahdollisuuksia ja alettu kokeilla eri lajikkeita. Paleoruokavaliolla mainiosti elelleille kivikauden ihmisille hasselpähkinä oli arvokas ja haluttu ravinnon lähde: keruuseen ja prosessointiin kuluva energia oli pieni suhteessa pähkinän energia- ja ravinnesisältöön. Arkeologit ovat arvioineet yhden ihmisen kyenneen tunnissa prosessoimaan silloisilla työkaluilla 5000 kilokalorin edestä pähkinöitä. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että yksi Fazerin sininen suklaalevy sisältää 1100 kilokaloria. 1600-luvulla Ruotsista, myös Ahvenanmaalta, kerättyä luonnon pähkinää vietiin Hollantiin vuodessa yli tuhat tynnyriä.
Pähkinöiden otaksutaan levittäytyneen Suomeen jääkauden jälkeen kellumalla merivirtojen mukana. Kotimaisen euroopanpähkinäpensaamme pähkinä on pieni, reilu grammainen, josta kolmannes on syötävää. Pähkinäpensas itsessään voi elää jopa tuhatvuotiaaksi; sen yksittäiset runkohaarat harvoin yli 50 vuotta. Pähkinäpensas kukkii meillä -allergikkojen hyvin tiedostaen- maalis-huhtikuussa, ja pähkinät kypsyvät yleensä syyskuussa.
Kerättyjen pähkinöiden säilyvyyttä parannetaan kuivattamalla niitä kuorineen huoneenlämmössä muutaman viikon, jolloin pähkinät säilyvät vuoden verran. Jääkaapin päällinen tai muu lämmin, kuiva paikka jossa on hyvä ilmanvaihto sopii hyvin pähkinöiden kuivaamiseen. Pähkinän kuori kannattaa rikkoa vasta ennen syömistä; tämä vähentää ytimen terveellisten rasvojen hapettumistaipumusta. Pähkinät kannattaa säilyttää ilmavassa harso- tai verkkopussissa. Hasselpähkinät ovat tutkitusti mm. erittäin hyvä hivenaineiden ja E-vitamiinin, folaatin, biotiinin ja tiamiinin lähde. Pähkinöitä voi myös pakastaa.
Muita syötäviä pähkinöitä ovat puistojen ja puutarhoitten eksoottisten ja nopeakasvuisten jalopähkinöiden siemenet. Musta-, idän- ja amerikanjalopähkinöiden kuori on paksu ja sisusta lokeroinen, mutta sen esiin työstämisen sanotaan olevan vaivan väärtti. Mustajalopähkinän makua voi miedontaa poistamalla vihreän hedelmäkuoren sen alkaessa tummua ja pesemällä pähkinän, jolloin sen maku jää miedommaksi. Mantsurian- ja japaninjalopähkinät ovat suosittuja koristepuita Etelä-Suomessa: niitä löytää useista puistoista ja itsekin voi pihalleen kasvattaa upean, aika runsaasti tilaa vievän puun. Amerikanjalopähkinä on energiapitoisin kaikista pähkinöistä. Järeiden jalopähkinöiden aukaisemista voi helpottaa uunissa paahtaminen, jolloin osa kuorista usein aukeaa.
JUURET
Rakastettu, monikäyttöinen voikukka luovuttaa syksyllä ihmisten käyttöön viimeisen erinomaisen, terveyttä edistävän osansa: juuren. Juurta voi lisätä keittoihin ja kastikkeisiin pitkin talvea. Sitä voi lisätä salaatteihin keitettynä tai paistettuna tai raastaa raakana. Kuivattua juurta voi jauhaa osaksi jauhoja. Voikukan juuri paahdettuna on perinteinen, kofeiiniton kahvinkorvike.
Voikukan juuren kitkerillä seskviterpeeneillä on kehon tulehdusta poistavaa ja virtsaneritystä lisäävää vaikutusta. Laktonit stimuloivat mahaeritystä ja ruuan sulamisprosessia sekä antioksidanttisten maksaentsyymien erittymistä. Voikukan juurta voi kokeilla alentamaan kolesterolia, ja estrogeeni- ja progesteronivaikutuksen vuoksi sitä voi kokeilla endometrioosin oireiden ja PMS-oireiden luonnonmukaiseen hoitoon. On kuitenkin muistettava, että luonnon rohdoksilla ei voi korvata lääkärin määräämää hoitoa, vaan ne toimivat täydentävinä hoitoina. On myös tarpeen hyväksyttää lääkärillään rohdoskasvin käyttö osana muuta mahdollista hoitoa. Jotkut voivat myös olla voikukalle allergisia, ja sen ylenmääräinen käyttö saattaa lisätä mahan happoisuutta. Voikukka on on syytä kerätä puhtailta paikoilta samoin kuin seuraavakin kasvi, seittitakiainen.
Seittitakiainen kasvaa yleisenä pihoilla ja tienvierustoilla Etelä- ja Keski-Suomessa. Takiaisia kasvatetaan Kaakkois-Aasiassa kivettömillä pelloilla, jotta juurakoista saadaan haarattomia ja kookkaita. Japanissa takiaisen juuri on kuuminta hottia: sitä viljellään ja keitetään soijan kanssa syötäväksi.
Meillä on syytä käyttää takiaisistamme vain seittitakiaisen juurakkoa. Ensimmäisen vuoden juuri kerätään myöhään syksyllä ennen lehtien lakastumista. Juuritee edistää sapen- ja virtsan eritystä; se edistää ruuan sulamista ja ruokahalua. Juuren sisältämät polyasetyleenit tuhoavat bakteereja ja sieniä. Juuren sisältämä arktigeniini on antioksidanttista, ja sillä on todettu suolistosyöpiä ehkäisevää vaikutusta. Juuri hillitsee talin eritystä, ja sitä käytetään shampoissa ja ihovaivoihin kaupallisissa tuotteissa. Jos terveyttä ja innostusta riittää, juurista voi kokeilla valmistaa Pohjois-Amerikkalaiseen tapaan olutta.
Takiaista käsitellessä on syytä muistaa, että se voi joillekin aiheuttaa kosketusihottumaa tai muun allergisen reaktion. Annostus: 2-6 g seittitakiaisen juurta päivässä teeksi haudutettuna: nautitaan pitkin päivää.
Juurakoista kannattaa muistaa myös leveäosmankäämin kukkimattoman verson juuri, joka kasvupaikkansa vuoksi vaatii hiukan viitseliäisyyttä hankkia, mutta jonka makua ja tärkkelyspitoisuutta kehutaan. Juurakot voi keittää ja pusertaa siivilän läpi miedon makuiseksi puuromaiseksi lisukkeeksi. Saman vuoden vaaleat juuret voi keittää ja syödä sellaisenaan. Osmankäämin versosta käytetään muitakin osia, ja sen poimintapaikan puhtaus kannattaa tarkistaa, sillä se kasvaa myös paikoissa, joissa siihen on saattanut kerääntyä teollisia epäpuhtauksia.
Mainitsemisen arvoinen on myös ahomansikan supistava, tanniinipitoinen juurakko, jonka voi nostaa myöhään syksyllä tai aikaisin keväällä, ja keittää siitä keitettä (”teetä”) ripuliin tai suuhygienian hoitoon suuvetenä. Ahomansikan juurakon tanniineja tutkitaankin lääkinnällistä käyttöä varten kuten niin monia kasvien tuottamia kemiallisia yhdisteitä. Kasvit ovat todellisia pienimuotoisia kemiantehtaita, ja tämän vuoksi niiden rohdoskäytössä on noudatettava huolellisuutta. Esimerkiksi ahomansikan juurissa vaikuttavia aineita on lehtiä enemmän. Ahomansikanjuuriteetäkään ei tule nauttia sisäisesti yhtäjaksoisesti viikkoa paria pidempään, ja sen käyttö kannattaa tarkistuttaa lääkärillään, mikäli käytössä on muita lääkkeitä. Ahomansikanlehtitee on juuriteetä miedompaa, ja sitä voi huoletta nauttia pidempiä aikoja.
Seittitakiaisen juuren miellyttävä maku muistuttaa mustajuurta; tässä soijan kera.
SIEMENET
Nokkonen tuottaa syksyistä satoa sekä siemeninä että juurina. Nokkosen juuren lignaani ja lektiini voivat vaikuttaa edullisesti eturauhasen laajentuman hoidossa. Juuriteekuurilla voi saada lisättyä virtsan määrää, suihkun runsautta ja pystyy vähentämään yöllisten virtsaamiskertojen määrää.
Nokkosen siemen on ravinteikkain osa nokkosta. Se sisältää samoja aineita kuin nokkosen lehtikin, mutta moninkertaisia määriä: runsaasti mm. A- ja K-vitamiineja ja jodia, steroleita, fenoleja ja antioksidantteja. Puhtaalta paikalta voi leikata nokkosen siemenellisiä versoja kuivumaan; muutamassa päivässä siemenet tippuvat kuivausalustalle. Nokkosta käytetään yleiskunnon ylläpitoon ja sairauksien ehkäisyyn. Siemenet ovat oiva tuki ja vahvistus stressin ja uupumuksen hoitoon. Teelusikallinen päivässä kuumentamattomana vaikka puuron tai mehun joukossa auttaa jaksamaan läpi talven, edistää aineenvaihduntaa ja vatsan toimintaa. Siemeniä voi toki myös leipoa mukaan erilaisten leivonnaisten taikinoihin ja lisätä vaikka smuutieihin.
Nokkosen siemeniä kerätessä kannattaa kiinnittää huomiota siihen, ettei kerää hörsöttävämpiä, loppusyksyä kohti varisevia vaaleita hedenorkkoja, vaan alaspäin roikkuvia, karvaisia eminorkkoja, joihin siemenet kehittyvät. Siemeniä voi hiukan halutessaan murskata ja/tai liottaa ennen käyttöä.
Toinen helposti hyödynnettävä siemen on piharatamon siemen, jota voi kokeilla käyttää tuontipsylliumin kotimaisena vastineena ärtyneen vatsan ja suolen hoidossa. Siemenet sisältävät rasvahappoja ja limaa, jotka kylmävesiuutteina parantavat suolen toimintaa ja suojaavat sitä. Ratamon kuivattuja, mielellään valmiiksi liotettuja siemeniä voi ottaa 5-10 grammaa 2-3 kertaa päivässä vatsaa suojaamaan ja rauhoittamaan.
Ja vielä lopuksi pieni siemenvinkki: Siperiassa harrastetaan sembramäntyjen siementen keräämistä ihan urakalla, ja olen itsekin saanut maistella näitä hantinaisten taigalta keräämiä herkkuja. Kotosuomessa kannattaa maahan pudonneista sembran kävyistä kokeilla kerätä maultaan hiukan pihkaan taittuvia siemeniä ja testata, kävisikö niillä korvata kotona vaikka lähikaupan ulkomaiset, kalliit pinjan siemenet.
Nyt kannattaa lähteä syksyisiin metsiin käyskentelemään ja tutkimaan, olisiko metsän väeltä jäänyt jotain meidän ihmisten nakerrettavaksi ja hörpittäväksi.
- Kirjoitus on julkaistu Valkeakosken luonnonsuojeluyhdistyksen jäsenlehdessä Pistiäisessä syksyllä 2022.
Puro 